Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Ångestö MK

Kuva
Ångestöhön purjehdimme suoraan Haapsalusta. Ilma oli ihan reipas ja pääsimme hyvää kyytiä perille. + Satamassa oli muutama vene ennen meitä ja satamaan tultaessa meidät ohitettiin aika ovelasti. Ilmeisesti tämä venekunta pelkäsi joko saunavuorojen tai poijupaikan puolesta.  Kaikki sai kuitenkin saunavuoron ja poijupaikan sekä erinomaisen mielen. Seuraavana aamuna me kuitenkin jäimme omaan rauhaan. Meillä ei ollut mikään kiire, joten söimme myöhäisen aamiaisen ja oleilimme saarella keskenämme. Tämäpä osoittautui oikein kivaksi saareksi ja sen suojaisuus oli suurta plussaa. Saaressa on tosi mukava liikkua. Ei ole minullekaan liian korkeat kalliot, vaikka vastapuolen poijuista kuvan ottaminen vähän mahassa kouraisikin.   Sauna oli lämmin ja viehättävä. Ihan hyvät löylyt. Se täytyy kyllä kertoa, että jokaisessa MK saaressa on oman näköisensä tyyli saunoa, pumpata kaivovettä, saada vettä tiskikatokselle ym. Mutta kaikesta on selv

Haapsalun ikuinen sunnuntai

Kuva
  Olemme käyneet Haapsalussa useita kertoja ja aina vaan se on yhtä ihana ja yllätyksellinen. Haapsalussa kannattaa käydä vanhoilla Venäläisillä raunioilla, jotka sijaitsevat niemenkärjessä juuri ennen kalastaja- ja vierasvenesatamia. Siellä aistii hyvin Venäjän vallan tunnelman. Jos ei muuta, niin paikka on melko kuvauksellinen. Nämä kuvat ovat vanhimman lapsesni Leevin ottamia.  Olemme lähes joka kerta olleet GHM:n (Grand Holm Marina) satamassa. Se on näistä Haapsalun kolmesta vierasvenesatamasta, jotka sijaitsevat vierekkäin, edullisin paikka. Hintaan kuuluu sähkö ja suihkut.  Hinta meiltä on 20€. Satamassa on myös ravintola, josta saa ihan hyvää ruokaa ja tietty, kylmää juomaa. Pesukone ja kuivauskaappi löytyy myös ja hinta on 5€/kone. Meille vinkattiin myös saunasta ja poreammeesta, mutta emme tällä kertaa käyttäneet hyväksemme tuota palvelua. Hinta saunalle kertyi 35€/h Haapsalu on kaupunki, jossa on aina sunnuntai. Liikkeet ova

Storogskär

Kuva
Monipuolinen saari ueine kalioine ja metsineen. Kävimme saarella kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta jäi kovin lyhyeksi, joten päätimme piipahtaa sielä vielä uudelleen. Laiturit on tukevat ja kestävät varmasti tuulta ja tuiskua. Saaressa on tosi hienot saunat, varsinkin itä puolen sauna.    Vähän pilvinen ja tihkuasteinen päivä ei häirinnyt meidän menoa.    Ihahat viehättävät puuceet sinisine sisustoineen.   Saimme koko ajan vhvempaa käsitystä iitä, minkälaisia ihmisiä Merikarhut ovat. Aina on joku joka ottaa vastaan. Aina joku tulee jutulle, hymyilee ystävälisesti tai on omissa oloissaan. Se ei ole painostavaa eikä tunnu kummalliselta. Meitä on niin moneen junaan ja jokaiselle on annettava mahdollisuus sellaiseen olemassaoloon kuin itse toivoo.    Leveät, helpot polut jotka ovat hyvin merkittyjä. Täällä ei ihan uusi jamppakaan eksy.    Tyylikäs puucee on hyvä esimerkki talkoohengestä, joka Merikarhuissa vallitsee