Viaporin tuoppi

Jälleen sellainen viikonloppu johon oli joku keksinyt jonkun kissan ristiäiset eikä voisi lähteä purjehtimaan.
Niinpä ajattelimme olla ovelia ja huijata hiukan.


Vaikka Suomenlinnan vierasvenesatama on lähes poikkeuksetta turvoksissa, ajattelimme kokeilla arpaonneamme. Suokista pääsisi näppärästi sinne pakollisiin menoihin ja olisi kuitenkin veneellä ja poissa omasta satamasta. Suomenlinna on kuitenkin idyllinen vaikka se onkin täynnä turisteja. Ollaanhan mekin turisteja!


Kun keula oli saatu ängettyä kapeimpaan (ja ainoaan) väliin mitä enää löytyi niin meille selvisi, että viikonloppuna olisikin Viaporin tuoppi. Tiesimme myös, että Helsingki - Tallinna race olisi käynnissä ja suunnittelimme jo menevämme katsomaan sen lähtöä eväiden kera.


Kuinka ollakaan jätin kameran kotiin, koska en jaksaisi sitä raahata mukana.... niinpä niin. Näitä käsittämättömän kauniita veneitä ei kannatakkaan kuvailla... ei niissä ole mitään nähtävää...


Perjantaina alkoi hiljalleen tulla veneitä satamaan ja oli kyllä kyynelissä pidättelemistä. Niin kauniita ne vain ovat. Lähtö olisi lauantaina ja me emme sitä näkisi, koska meillä oli sitä muuta niin turhan tärkeää tekemistä, mutta illalla olisi karkelot.


Karkelot hyvinkin. Yö oli mielettömän lämmin ja upea. Paikalla oli posketon määrä upeita veneitä ja mielettömiä ihmisiä. Suomenlinna oli yksi yhtenäinen lautta silmäniloa! Meistä alkoi tuntua siltä, että kuuluimme joukkoon pitkän ja kapean Ladyn kanssa. Mukavaa. Nykyaikaiset veneet näytivät näiden rinnalla ihan naurettavilta (anteeksi vain!). Varsinkin paikalla ollut sangen suuri (kerrostalon kokoinen) moottori vene sai absurdit mittasuhteet näissä olosuhteissa. :)

Lopuksi. Upea viikonloppu. Unohtumaton. Aivan satavarmasti pyrimme ensivuonna mahtumaan Suomenlinnan vierasvenesatamaan kun Viaporin tuoppia kisataan. Kuka tietää jos pääsisi johonkin karamelliin gastiksi! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!