Vahaa, vahaa ja vielä kerran vahaa

Vanhaa venettä on hyvä vahata huolellisesti ja mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän.

Jätin viime kesätä vahaamatta sitloodan huolellisesti ja tällä viikolla olen sitten hiki hatussa koittanut paikkailla viime kesän jälkiä. Vanha gelcoat on huokoista ja imee itseensä ilmansaasteita ja uv-säteilyä kuin sieni. Niinpä laatikko olikin täynnä mustia pilkkuja joista osa ei lähde enää koskaan pois.

Ei kuitenkaan huolta. Tein sille saman käsittelyn, kuin kyljille. Ensin poistin pinttyneen lian rubbingilla, sitten vahaa reilusti ja lopuksi vielä kovavaha. Sillä sen uskoisi jaksavan kesän yli.

Uskokaa tai älkää, mutta pidemmässä juoksussa se vahaaminen kyllä kannattaa. Se pidentää veneen ikää ja onhan sitä vanhaa haahkaa ilo katsella, kun on kiilto pinnassa.

Huomioitavaa on kuitenkin, ettei grippejä saa vahata missään nimessä tai käy niin, ettei tossu enää pidäkään ja lipeää mereen useammin kuin oli tarkoitus.

Kuvaa ei nyt ole, sillä minä onneton jätin kameran joka kerta kotiin. Mutta tunnelma oli kesäinen ja rento, juuri sellainen kuin pitääkin olla. Laituri natisi hiljaa ja vene keinui rauhallisesti ohi ajavien moottoriveneiden laineissa. Aurinko paistoi molempina päivinä sydämen kyllyydestä ja muuttolinnut lensivät poukaman yli pesimäalueilleen. Vaha tuoksui ja käsivarret pyysivät lopettamaan, mutta kiilto silmissä duunasin koko kannen ja näin saan nauttia siitä koko kesän.

Ah, rakastan veneilyä. Se tekee mielen niin rauhalliseksi ja onnelliseksi. Meri, vene ja kesä.