Miehistön epäpätevyys sekä vaaralliset olosuhteet

Eilen käytiin vapun kunniaksi rannassa. Yllätys.
Aivan todella kaunis päivä. Olimme päättäneet nostaa maston. Mukana oli koko miehistö, eli Kippari (37v), Leevi (11,8v), Wilma (9,5v), Otto (1,11v) ja sitten perähenkilö Elli (33,11v).
Vain perheen kissaeläin jäi kotiin. Olimme varustautuneet simalla, nakeilla ja perunasalaatilla. Muutama olut ja pari limpparia oli myös retkieväisiin varattu. 
Kaiken piti olla siis kunnossa, mutta kuinka kävi?


Ensin kävi niin, että pikkukippari piti meidät virkeinä. Hyötyliikuntakilometrejä kartuttaessa, pikkukipparin perässä juostessa, Kippari teki valmisteleviä töitä. Rannassa oli porukkaa hyvin, joten apuja saataisiin varmasti. Ladyn mastoa ei voi nostaa tällä miehistöllä. Siinä käy vain vahinko. 


Siinä juostessa otin muutaman kuvan. Vartijan pyörä on kuulemma erittäin huono polkea, mutta mielestäni se on silti erinomainen vartiointivuorolaisen apuväline. Sillä kiertää satama-alueen näpsäkämmin kuin kävellen.



Sitten kävi niin, että masto saatiin valmiiksi nostoon, mutta pikkukipparille iski päiväunet tähän kohtaan. 



Siis kahvinkeittoon ja sääkartoille...


No ähäpäs. Sieltä se tuuli nousi. Juuri sen verran kovaksi, että sillä ei mastoa voitu nostaa. Tai ehkä joku olisi voinut, mutta me päätimme suojella omaisuutta ja suojautua henkilövahingoilta ja odoteltiin hieman.

Koska minulle jäi nyt aikaa, ja kameran akku oli juuri ladatu seuramajalla, niin päätin ottaa muutaman kokeellisen kuvan. Manuaalitarkennuksia...




Muistoja Ladyn historiasta. Gullgrona 2002. Lady on ollut vain yhdellä omistajalla ennen meitä. Vielä jonain päivänä saan kuvattua kaikki Ladyn hauskat yksityiskohdat, muistot ja arvet.


Näkymä laituriperspektiivistä.


Päiväunet oli ohi, väki hävinyt rannasta ja tuuli yhä turhan kova. Miehistö on rankasti epäpätevä maston nostamiseen, joten ei voi muuta, kuin pakata pillit pussiin ja muutaman temppuharjoituksen jälkeen nostaa kytkintä. Saunaan siis ja uusi yritys huomenna.


Paitsi, että huomenna, eli tänään torstaina, tuuli olikin vielä kovempaa. Sille ei edes pätevä apujoukko voi mitään. Sää on armoton ja joudumme siirtämään maston nostamisen jälleen vuorokaudella eteenpäin.
Ehkä perjantaina?? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!